Oppivainen ja niin pässinpää

Nappi on kovin innokas oppimaan uutta, mutta sitten taas toisaalta mahdoton pässinpää :) Nappi osasi mennä maaten ja istua, vaikkakin selkä käskynantajaan päin, tullessaan meille. Nyt olemme opetelleet istumista ennenkuin talutin kiinnitetään pantaan ulos mentäessä, muuten touhu menee aivan sähläämiseksi. Lisäksi Nappi on oppinut kierimään käskystä. Ryömimistäkin on harjoiteltu. Makupalan perässä ryömitään kyllä mallikkaasti, mutta ei muuten.
 Toisina päivinä opitut asiat sujuvat kuin vettä vain, toisina sitten taas ei, Nappi tuijottaa herkeämättä makupalaa ja ei ota kuuleviin korviinsa yksinkertaisintakaan komentoa. Toisinaan taas esitetään kaikki opittu yhteen pötköön, ennen kuin ehtii edes käskyä antaa :) Osansa koiran pässinpäisyyteen antaa tietysti lasten osallistuminen koulutukseen :) Toisaalta Nappi tuntuu olevan hyvin lyhytjännitteinen, joten pitkään se ei jaksa osallistua kovin innokkaasti varsinkin jos käskyjä alkaa satelemaan puolelta jos toiseltakin.
Paikallaan oloakin on harjoiteltu sisätiloissa, jossa se sujuukin suht hyvin, ulkona 'anna mun kaikki kestää ja vähän enemmänkin' Nappi haahuilee suuntaan jos toiseenkin, ei siis onnistu paikallaan olo ei ;)
Luoksetulon kanssa metsässä ei ole ongelmaa, mutta tässä pihassa Nappia ei uskalla päästää vapaaksi, meillä menne tuosta talon ohi tie, jossa ajetaan kyllä suhteellisen kovaa, vaikka 50 rajoitus siinä onkin ja eipä se kovaa vauhtia tarvitse kun koira autolle toiseksi jää.
Onneksi talomme kohdalta lähtee upea metsäautotie, jossa napin voi päästää turvallisesti auki :)

Tänään aamulla huomasin, että pitää alkaa käyttämään Napilla huomioliiviä myös päivällä vasinkin talvella, valkoinen koira katoaa melkoisen hyvin metsään, kun on lunta :)

Lapset ja terrieri ynnä muut otukset

Terrierit mielletään ärhäköiksi koiriksi, mutta ovat kaikkea muuta, ne ovat leikkisiä ja leppoisia koiria. Tottahan toki metsästystilanteessa luonteen ärhäkkyys tulee esiin, toiset yksilöt ovat myös toisia koiria kohtaan varautuneita ja saattavat jopa tapella, mutta yleensä terrieri ei ole se tappelun aloittaja, mutta aivan varmasti se ei ole se joka sen tappelun ensimmäisenä lopettaa.
Meillä on nyt siis kolmas terrieri 'kierroksessa' ja tuollainen ärhäkkä tappelija niistä oli Fanni. Lapsia kohtaan se oli kuitenkin aina hyvin kiltti, aina valmis leikkimään ja lenkille.
 Amanda oli kyllä todella ihana lapsille, mieheni sisaren poika pelkäsi koiria lapsena, koska oli saanut huonon kokemuksen eräästä koirasta. Amanda kuitenkin muutti pojan suhtautumisen koiriin täysin. Amanda ei koskaan hyppinyt päin lapsia, lenkillä se saattoi kiskoa taluttimessa jos aikuinen sitä talutti, mutta lapsen kanssa se kulki aina talutin löysällä ja katseli taakseen, missä se lapsi kulkee. Lasten leikeissä se jaksoi aina mukana, ja jos pienet kädet olivat liian rajuja se vain murahti ja lähti pois, yleensä jonnekin sängyn alle omaan rauhaansa.
Nappi vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Amanda. Jo nyt se on saanut erään pikkutytön unohtamaan koiria kohtaan tuntemansa pelon, jopa siinä määrin, että tuo tyttö uskaltautui jopa silittämään Topi-ajokoiraamme, joka varmasti tuollaisesta alle120cm kokoisesta pienestä tytöstä on valtava, mutta hyvin kilttin sekin.
Automme ympärillä on lauma pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, kun haen lapsia koulusta, kaikki haluavat rapsuttaa Nappia ja Nappi nauttii saamastaan  huomiosta täysin rinnoin :) Välillä oikein naurattaa, jos en ole ottanut Nappia mukaan ja lapset ovat kovasti pettyneitä.
Topin, meidän ajokoiramme kanssa Nappi tulee juttuu jo ihan hyvin, haistelevat toisensa aamuin illoin ja muuten nukkuvat tahoillaan. Kissan kanssa ei ihan juttu vielä luista, Nappi on edelleen se liian innokas osapuoli ja kissan hermot eivät sitä kestä. Mutta toivoa on, eivät vielä ole toisiaan saaneet hengiltä ;) Olemme kyllä pyrkineet pitämään ne erossa toisistaan ja saavat vain valvotusti tehdä tuttavuutta. Edistystä sentään on tapahtunut, kissa jo lipaisi kielellään Napin korvaa ja Nappi oli hyvin hämmästynyt :)
Tänään Nappi oli minulla töissä mukana, siellä se nukkui lattialla ja taukoa pitäessäni se tuli kerjäämään rapsutuksia :)

Huomaatkos emäntä tässä olen, rapsutuksia kiitos :)

Syksy ja kurakelit...

... jee todella kivaa, no ei todellakaan. Aamulla kun herää on pimeää, koiran kusetukselle pitää vetää niskaansa kaikki mahdolliset heijastimet ja heijastinliivit niin itselle kuin koirallekin, mikään otsalamppu/taskulamppu ei pysty läpäisemään tätä läpitunkevaa pimeyttä, jonka lisäksi pitää vielä sataa vettäkin joka ilmansuunnasta ja vaakatasossa. Niin ja illalla ihan sama juttu. Koira katsoo minua kuin pehmustetusta kopista karannutta, ettei voi olla totta, tuonne sateeseenko taas pitää mennä. Kummallista sinänsä, koska Nappi pitää uimisesta, se tuli näin syksyllä todistettua, kun herra päätti ottaa sammakon kanssa uintikisat läheisellä lammella. Molskis vain kun se pulahti uimaan, ei epäröinnin hetkeäkään. Mutta vesisade, ei voisi vähempää koiruutta kiinnostaa ulkoilu.
Lisäksi joutuu kehittelemään uutta aamupissalenkkiä, tuolla naapurin suulin alla kun majailee se supiyhdyskunta ja mäyräperhe samoin, sattui eräänä iltana mäyrä autonvaloihin siinä suulin kohdalla. Eihän siinä ehdi mitenkään asioitaan tekemään, kun haisee mäyrät ja supit sulassa sovussa tai sekasotkussa.
Toiseen suuntaan jos lähtee tulee vastaan kissan hajuja, ja taas hetkenmatkan kuluttua luultavasti supinpesä, kun asioitten tekemisestä ei tule siinäkään kohtaa mitään, kun koira muistuttaa ulkomuodoltaan maamyyrää.

Nappi on pian ollut meillä kuukauden, tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina. Onhan tähän kuukauteen mahtunut kaikkea ei niin kivaa koiranomistajuuttakin, kuten merkatut ovenpielet ja muutamat läjät lattialla, sekä mielenosoituskusaisut. Kyllä, sanokoot koiranmielen tuntijat mitä lystäävät kettari osoittaa mieltään. Nappi sai kerran takalistolleen kun maistoi miltä meidän kissa maistuu, kissa jotenkin häkeltyi eikä edes tajunnut käpälällä huitaista, no minun piti se sitten hoitaa kissan puolesta. Eipä aikaakaan niin Nappi nosti jalkaansa, lorotti lattialle ja katsoi suoraan minuun, kuitenkin ulkoilusta oli aikaa vain puolisentuntia ja silloin oli aivan varmasti tehty kaikki asiat. Toinen kerta ei voinut enää olla sattumaa. Meidän juniori heitti sellaisen voltin tuohon keittiön lattialle, että minulta jäi yksi jos toinenkin sydämenlyönti väliin. Pää siinä tietyst otti ensituntumaa lattiaan ja kuhmua tuuppasi otsaan, joten lohduttelua, sylittelyä ja puhaltelua, Nappi tietysti pyrki myös lohduttamaan, mutta hätistin sen pois, eipä aikaakaan kun Nappi nosti jalkaansa ja taas suoraan minuun katsoen lorotti keittiön lattialle. Ja koirat muka eivät osaa osoittaa mieltään, my arse, sanon minä. Tuo ainakin osaa.
Kummastelin alkuun, että mitä ihmettä Napin kanssa on touhuttu vanhassa kodissa, kun se ei leiki, kettari on todella leikkisä koira, mutta Nappi ei perustanut palloista eikä kepeistä, joita meidän vanhat kettarit jaksoivat noutaa 24/7. Takinhupun turkisreunus sai sentään jotain eloa Nappiin, villalanka vyyhti kiinnosti myös, mutta vähän turhan vaarallinen kapistus leikkiin. Röhköpossu sai sitten eloa Nappiin, röhköpossun elo päättyi Napin käsittelyssä noin 20 minuutissa, ei röhki enää ei.
Solmuköysi kiinnostaa myös joskus, siitä todisteena näin lopuksi köydenvetokuvaa mallia terrieri.

Kyllä Napista vielä kunnon terrieri kasvaa, kun meillä asuu :)