Napin ensimmäinen kontatkti luolamaailmaan

Vihdoinkin lunta, loppui tuo loputon pimeys ja kura.
Mitäpä Napin elämään sitten kuuluu, eipä kummempaa, samanlainen sähikäinen tuo on edelleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää :) Kuten nyt ihka ensimmäinen luolakokemus, ihan kylmiltään sinne vain supien ja mäyrien joukkoon.
Tässä tammikuun alussa herra päätti ryömiä naapurin puolihylätyn suulin alle supeja ja mäyriä hätyyttelemään. Nappi oli minulla mukana tuossa pihalla vapaana, varustettuna turvaliivillä jos vaikka olisi tielle juossut niin olisi autoilijan helpompi havaita. Nappi juoksenteli minun mukanani seuraten mitä touhuilin. Sitten yhtäkkiä se katosi, olin pistänyt merkille, että suunta oli naapuriin päin ja lähdin samaan suuntaan. Pitkälle en päässyt kun alkoi kuulumaan vaimeaa kiukkuista haukkumista. Lähestyin naapurin suulia ja haukku voimistui, jep siellä Nappi melttosi suulin alla jollekin otukselle.
Yritin lampulla valoa näyttäen puoliksi maassa maaten  kurkkia suulin alle nähdäkseni minkä otuksen kanssa Nappi rymysi. En kuitenkaan nähnyt toista eläintä, lattianiska tuli eteen. Napin kuitenkin näin nykivän jotain ja välillä Nappi hypähti taaksepäin, sen mitä nyt suulin lattian alla on mahdollista hyppiä :) sitten se taas hyökkäsi eteenpäin raivokkaasti haukkuen. Pistin käteni tässä vaiheessa kyynärpäitä myöden ristiin, ettei otus jonka kanssa Nappi oli suulin alla, vain olisi mäyrä. Tiedän naapurin suulin alla majailevan mäyriä sekä supeja. Välillä minun piti lähteä hakemaan uutta otsalamppua ja sillävälin Nappi yritti suulin alta pois, mutta ei tajunnut tulla omia jälkiään pois vaan yritti liian ahtaasta kolosta, minut nähdessään se syöksyi takaisin mellastamaan samaan paikkaan, välillä se katosi näkyvistä ja haukku kuului vaimeampana, aivan kuin se olisi ajanut eläimen jonnekin pidemmälle käytävässä, hetken kuluttua Nappi palasi taas takaisin alkuperäiseen paikkaansa ja jatkoi nykimistä, hyökkäilyä ja perääntymistä. Kävin katsomassa myös suulin sisäpuolella miltä siellä näytti, josko joutuisin lattian purkutöihin, kiesus mikä romuläjä juuri siinä osassa suulia, jonka lattian alla Nappi rymysi.
Toivoin ettei Nappi jäisi pannastaan tai turvaliivistään mihinkään kiinni suulin lattian alla, silloin olisi voinut mennäkin purku puuhiksi.
Seuraavan kerran kun Napin näin, sillä ei enää ollut turvaliiviä päällä, valkoinen koira oli kaikkea muuta kuin valkoinen. Se yritti jälleen suulin alta pois, mutta kun kutsuin sitä se ryntäsi takaisin haukkuen kiukkuisesti.
Koetin siitä kohtaa yhtä kiveä kuinka iso se olisi, saisinko sen siirretyksi ilman apuvälineitä ja tehtyä Napille poistuloreitin. Kivi oli melko suuri, mutta laakea ja litteä ja sain sen suuremmitta vaikeuksitta siirrettyä syrjään, otin vielä pari pienempää kiveä pois ja silloin aukko oli Napille riittävän suuri. Seuraavan kerran, kun Nappi kurkkasi suulin alta olin vahingosta viisastunut ja nappasin sitä niskasta kiinni sanomatta sanaakaan, kiinnitin taluttimen pantaan, joka sillä ihme kyllä oli edelleen kaulassa. Turvaliivi oli jäänyt suulin alle supille tai mäyrälle lahjaksi, mahdetaanko täällä kohta nähdä supi tai mäyrä liikkumassa turvaliivi päällä :D . Luulisin että Nappi mellasti supin kanssa, koska koirassa ei ollut naarmun naarmua.
Nappi pääsikin seuraavaksi pesulle ja sitten nukkumaan. Unta sillä riitti vielä seuraavankin päivän :)
Tämä antoi pontta ajatukselle viedä Nappi keinoluolille. Katsotaan tässä kevään mittaan :)

Oppivainen ja niin pässinpää

Nappi on kovin innokas oppimaan uutta, mutta sitten taas toisaalta mahdoton pässinpää :) Nappi osasi mennä maaten ja istua, vaikkakin selkä käskynantajaan päin, tullessaan meille. Nyt olemme opetelleet istumista ennenkuin talutin kiinnitetään pantaan ulos mentäessä, muuten touhu menee aivan sähläämiseksi. Lisäksi Nappi on oppinut kierimään käskystä. Ryömimistäkin on harjoiteltu. Makupalan perässä ryömitään kyllä mallikkaasti, mutta ei muuten.
 Toisina päivinä opitut asiat sujuvat kuin vettä vain, toisina sitten taas ei, Nappi tuijottaa herkeämättä makupalaa ja ei ota kuuleviin korviinsa yksinkertaisintakaan komentoa. Toisinaan taas esitetään kaikki opittu yhteen pötköön, ennen kuin ehtii edes käskyä antaa :) Osansa koiran pässinpäisyyteen antaa tietysti lasten osallistuminen koulutukseen :) Toisaalta Nappi tuntuu olevan hyvin lyhytjännitteinen, joten pitkään se ei jaksa osallistua kovin innokkaasti varsinkin jos käskyjä alkaa satelemaan puolelta jos toiseltakin.
Paikallaan oloakin on harjoiteltu sisätiloissa, jossa se sujuukin suht hyvin, ulkona 'anna mun kaikki kestää ja vähän enemmänkin' Nappi haahuilee suuntaan jos toiseenkin, ei siis onnistu paikallaan olo ei ;)
Luoksetulon kanssa metsässä ei ole ongelmaa, mutta tässä pihassa Nappia ei uskalla päästää vapaaksi, meillä menne tuosta talon ohi tie, jossa ajetaan kyllä suhteellisen kovaa, vaikka 50 rajoitus siinä onkin ja eipä se kovaa vauhtia tarvitse kun koira autolle toiseksi jää.
Onneksi talomme kohdalta lähtee upea metsäautotie, jossa napin voi päästää turvallisesti auki :)

Tänään aamulla huomasin, että pitää alkaa käyttämään Napilla huomioliiviä myös päivällä vasinkin talvella, valkoinen koira katoaa melkoisen hyvin metsään, kun on lunta :)

Lapset ja terrieri ynnä muut otukset

Terrierit mielletään ärhäköiksi koiriksi, mutta ovat kaikkea muuta, ne ovat leikkisiä ja leppoisia koiria. Tottahan toki metsästystilanteessa luonteen ärhäkkyys tulee esiin, toiset yksilöt ovat myös toisia koiria kohtaan varautuneita ja saattavat jopa tapella, mutta yleensä terrieri ei ole se tappelun aloittaja, mutta aivan varmasti se ei ole se joka sen tappelun ensimmäisenä lopettaa.
Meillä on nyt siis kolmas terrieri 'kierroksessa' ja tuollainen ärhäkkä tappelija niistä oli Fanni. Lapsia kohtaan se oli kuitenkin aina hyvin kiltti, aina valmis leikkimään ja lenkille.
 Amanda oli kyllä todella ihana lapsille, mieheni sisaren poika pelkäsi koiria lapsena, koska oli saanut huonon kokemuksen eräästä koirasta. Amanda kuitenkin muutti pojan suhtautumisen koiriin täysin. Amanda ei koskaan hyppinyt päin lapsia, lenkillä se saattoi kiskoa taluttimessa jos aikuinen sitä talutti, mutta lapsen kanssa se kulki aina talutin löysällä ja katseli taakseen, missä se lapsi kulkee. Lasten leikeissä se jaksoi aina mukana, ja jos pienet kädet olivat liian rajuja se vain murahti ja lähti pois, yleensä jonnekin sängyn alle omaan rauhaansa.
Nappi vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Amanda. Jo nyt se on saanut erään pikkutytön unohtamaan koiria kohtaan tuntemansa pelon, jopa siinä määrin, että tuo tyttö uskaltautui jopa silittämään Topi-ajokoiraamme, joka varmasti tuollaisesta alle120cm kokoisesta pienestä tytöstä on valtava, mutta hyvin kilttin sekin.
Automme ympärillä on lauma pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, kun haen lapsia koulusta, kaikki haluavat rapsuttaa Nappia ja Nappi nauttii saamastaan  huomiosta täysin rinnoin :) Välillä oikein naurattaa, jos en ole ottanut Nappia mukaan ja lapset ovat kovasti pettyneitä.
Topin, meidän ajokoiramme kanssa Nappi tulee juttuu jo ihan hyvin, haistelevat toisensa aamuin illoin ja muuten nukkuvat tahoillaan. Kissan kanssa ei ihan juttu vielä luista, Nappi on edelleen se liian innokas osapuoli ja kissan hermot eivät sitä kestä. Mutta toivoa on, eivät vielä ole toisiaan saaneet hengiltä ;) Olemme kyllä pyrkineet pitämään ne erossa toisistaan ja saavat vain valvotusti tehdä tuttavuutta. Edistystä sentään on tapahtunut, kissa jo lipaisi kielellään Napin korvaa ja Nappi oli hyvin hämmästynyt :)
Tänään Nappi oli minulla töissä mukana, siellä se nukkui lattialla ja taukoa pitäessäni se tuli kerjäämään rapsutuksia :)

Huomaatkos emäntä tässä olen, rapsutuksia kiitos :)

Syksy ja kurakelit...

... jee todella kivaa, no ei todellakaan. Aamulla kun herää on pimeää, koiran kusetukselle pitää vetää niskaansa kaikki mahdolliset heijastimet ja heijastinliivit niin itselle kuin koirallekin, mikään otsalamppu/taskulamppu ei pysty läpäisemään tätä läpitunkevaa pimeyttä, jonka lisäksi pitää vielä sataa vettäkin joka ilmansuunnasta ja vaakatasossa. Niin ja illalla ihan sama juttu. Koira katsoo minua kuin pehmustetusta kopista karannutta, ettei voi olla totta, tuonne sateeseenko taas pitää mennä. Kummallista sinänsä, koska Nappi pitää uimisesta, se tuli näin syksyllä todistettua, kun herra päätti ottaa sammakon kanssa uintikisat läheisellä lammella. Molskis vain kun se pulahti uimaan, ei epäröinnin hetkeäkään. Mutta vesisade, ei voisi vähempää koiruutta kiinnostaa ulkoilu.
Lisäksi joutuu kehittelemään uutta aamupissalenkkiä, tuolla naapurin suulin alla kun majailee se supiyhdyskunta ja mäyräperhe samoin, sattui eräänä iltana mäyrä autonvaloihin siinä suulin kohdalla. Eihän siinä ehdi mitenkään asioitaan tekemään, kun haisee mäyrät ja supit sulassa sovussa tai sekasotkussa.
Toiseen suuntaan jos lähtee tulee vastaan kissan hajuja, ja taas hetkenmatkan kuluttua luultavasti supinpesä, kun asioitten tekemisestä ei tule siinäkään kohtaa mitään, kun koira muistuttaa ulkomuodoltaan maamyyrää.

Nappi on pian ollut meillä kuukauden, tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina. Onhan tähän kuukauteen mahtunut kaikkea ei niin kivaa koiranomistajuuttakin, kuten merkatut ovenpielet ja muutamat läjät lattialla, sekä mielenosoituskusaisut. Kyllä, sanokoot koiranmielen tuntijat mitä lystäävät kettari osoittaa mieltään. Nappi sai kerran takalistolleen kun maistoi miltä meidän kissa maistuu, kissa jotenkin häkeltyi eikä edes tajunnut käpälällä huitaista, no minun piti se sitten hoitaa kissan puolesta. Eipä aikaakaan niin Nappi nosti jalkaansa, lorotti lattialle ja katsoi suoraan minuun, kuitenkin ulkoilusta oli aikaa vain puolisentuntia ja silloin oli aivan varmasti tehty kaikki asiat. Toinen kerta ei voinut enää olla sattumaa. Meidän juniori heitti sellaisen voltin tuohon keittiön lattialle, että minulta jäi yksi jos toinenkin sydämenlyönti väliin. Pää siinä tietyst otti ensituntumaa lattiaan ja kuhmua tuuppasi otsaan, joten lohduttelua, sylittelyä ja puhaltelua, Nappi tietysti pyrki myös lohduttamaan, mutta hätistin sen pois, eipä aikaakaan kun Nappi nosti jalkaansa ja taas suoraan minuun katsoen lorotti keittiön lattialle. Ja koirat muka eivät osaa osoittaa mieltään, my arse, sanon minä. Tuo ainakin osaa.
Kummastelin alkuun, että mitä ihmettä Napin kanssa on touhuttu vanhassa kodissa, kun se ei leiki, kettari on todella leikkisä koira, mutta Nappi ei perustanut palloista eikä kepeistä, joita meidän vanhat kettarit jaksoivat noutaa 24/7. Takinhupun turkisreunus sai sentään jotain eloa Nappiin, villalanka vyyhti kiinnosti myös, mutta vähän turhan vaarallinen kapistus leikkiin. Röhköpossu sai sitten eloa Nappiin, röhköpossun elo päättyi Napin käsittelyssä noin 20 minuutissa, ei röhki enää ei.
Solmuköysi kiinnostaa myös joskus, siitä todisteena näin lopuksi köydenvetokuvaa mallia terrieri.

Kyllä Napista vielä kunnon terrieri kasvaa, kun meillä asuu :)

Mikä kettuterrierissä vetoaa

Olen usein miettinyt miksi juuri kettuterrieri on SE mun koira. Eilen illalla se sitten oikein jysähti. Se on tuo kettuterrierin kissamaisuus. Olen aina pitänyt kissoista, niiden leikkisyys vetoaa, vaikka kissa olisi 18-vuotias, se jaksaa edelleen kiinnostua lankakerästä ja leikkiä sen kanssa.
Illalla vedin matonkudetta pitkin lattiaa ja Nappi alkoi vaania sitä samaan tapaan kuin kissa, kun kude katosi näkyvistä hyökkäsi Nappi perään ja taputteli kudetta käpälillään kuin kissa, nyppi sitä hampaillaan kuin kissa...
Kettari on siis kuin kissa ja koira samassa paketissa, mutta sen viehätystä lisää se, että se ei ole etäinen kuten kissa, se ei pidä välimatkaa kuten kissa ja varsinkaan kun se on saanut tarpeekseen leikistä (hyvin epätodennäköistä, että kettari saisi leikistän tarpeekseen) se ei iske kynsiä ja hampaita käteesi kiinni, vaan käpertyy viereesi nukkumaan. Kettari on aina valmis hellittäväksi toisin kuin kissa, joka tulee luoksesi jos haluaa.

Ilmeisesti Nappi on kotiutunut

Ainakin siitä päätellen, että ei kulje enää perässäni joka paikkaan, saattaa nukkua pitkät tovit tuolla omalla pedillään ja käy vain joskus tarkistamassa olenko paikalla, tai mitä teen.
Tänään aamulla kahdeksan aikoihin vein Napin ulos ilman talutinta, ajattelin, että tehdään nopsasti asiat ja sitten takaisin sisälle, olihan ulkona kova tuuli ja sadettakin vihmoi ihan kiitettävästi. Nappi seisoi portailla ja katsoi minua kuin vähäjärkistä houkutellessani sitä pihaan, 'oletko nyt ihan himmeä, en tasan tule kastelemaan itseäni', lähti se kuitenkin perääni, kun katosin näkyvistä kulman taa.
 Illalla kun kävin sen kanssa myöhään ulkona, se nosti ensimmäistä kertaa käskyllä 'pissalle', jalkaa ja lorottikin aikansa.
 Nyt aamulla uusi testi ja 'JEE' homma toimii, Nappi on sisäistänyt käskyn 'pissalle'. Helpottaa jonkun verran aamuja, kun ei tarvitse vetää kilometrien lenkkiä, jotta koira tekee asiansa :) Mutta takaisin aamuun, kutsuin Nappia luokseni ja sanoin 'sisälle', Nappi lähti juoksemaan kohti portaita , mutta suhauttikin ohi ja jatkoi matkaansa naapurin puolelle ja siitä tielle ja katosi näkyvistä, minä huutelin sitä ja viheltelin ei, ei kuulu, ei näy koiraa.

 Ehdein jo hieman säikähtää, koska tyhmä minä en ollut laittanut Napille edes pantaa kaulaan. Kävin hakemassa taluttimen ja pannan sisältä ja lähdin huutelemaan uudelleen, ei vieläkään missään, kävin tarkistamassa toisen naapurimme suulin, ei sielläkään, vaikka sinne Nappi mielellään menee, koska suulin lattian alla majailee supeja, tai on ainakin majaillut. Viime kesänä siellä oli mäyrän pesä ja meidänkin puolelle uskaltautui yksi poikasista tutkimaan juhannuksen viettoamme.

Ei ollut sielläkään koiraa, palasin siis pihaan takaisin ja samassa näin tiellä vilahtavan jotain valkoista, huusin 'tänne' ja sieltä kuusiaidan raosta puikahti katuvainen Nappi. Se kyllä tiesi vaikken sanallaakaan torunut, että oli ollut luvattomilla teillä, häntä koipien välissä heiluen, korvat luimussa ja kyyryssä kulkien se tuli jalkoihini ja yritti 'kiivetä' ylös jalkaani pitkin. Eihän tuollaiselle 'anteeksi' pyynnölle voi olla taipumatta, mutta vasta hetken kuluttua. Sisälle tulimme jo täydessä yhteisymmärryksessä.
Eihän tuossa karkailussa muuten mitään ongelmaa ole, kuin se että Nappi ei kavahda autoja, se yrittää aina lähemmäs autoa kun taluttimessakin sitä kuljettaa.
Katsokaan nyt kuinka suloinen pikku karkulainen käpertyi sänkyyn, aamuruoan jälkeen :)

Eihän tuollaiselle voi olla kauaa vihainen <3

Kodinvaihtajan kuulumisia

Nappi on nyt ollut meillä puolitoista viikkoa, kulkee perässä eikä laske silmistään. Aloin miettimään johtuuko se kodinvaihdosta, pelkääkö se, että nyt tämäkin omistaja jättää. Meillä Amanda oli 7kk ikäinen ja varmasti jo kiintynyt kasvattajaan, kun se meille haettiin. Samalla tavalla se kulki perässä joka paikkaan, eroahdistusta sillä ei kuitenkaan esiintynyt, vaan nukkui rauhallisesti päivät, kun olin töissä. Nappi kuulemma jää 'itkemään' perääni, kun mene ulos. Toivottavasti kyse on vain terrierin normaalista käyttäytymisestä, eikä koiraparan pelosta jätetyksi tulemista.
Nappi oli ollut vanhalla omistajalla usein vapaana kotipihassa ja metsälenkeillä, itse en vielä ollut uskaltanut Nappia laskea vapaaksi tuossa pihassa, ennekuin eilen, epäilin joutuvani tekemään uuden keikan Etelä-Pohjanmaalle. Eihän se mihinkään lähtenyt, aina kun katosin näkyvistä se pinkoi perässäni niin lujaa kuin vain terrieri voi juosta. Metsässä en vielä vapaana oloa ole testannut.

Metsässä on paljon uusia hajuja, eilenkin nappi juoksi metsässä edelläni kuono kohti taivasta kokoajan nuuskien :) Sitten kuului heinikosta jotain rapinaa, kaikki rasahdukset pitää tutkia, kaikki kolot nuuskia :) Pitkässä heinikossa edetään kuin kenguru, hyppien :)
Kyllä on ihanaa omistaa jälleen terrieri <3
Täällä sataa lunta, ensimmäistä kertaa tänä syksynä, maa on jo valkoinen ja puiden oksillekin on tullut valkoinen harso, hyvää talven alkua kaikille :)