Oppivainen ja niin pässinpää

Nappi on kovin innokas oppimaan uutta, mutta sitten taas toisaalta mahdoton pässinpää :) Nappi osasi mennä maaten ja istua, vaikkakin selkä käskynantajaan päin, tullessaan meille. Nyt olemme opetelleet istumista ennenkuin talutin kiinnitetään pantaan ulos mentäessä, muuten touhu menee aivan sähläämiseksi. Lisäksi Nappi on oppinut kierimään käskystä. Ryömimistäkin on harjoiteltu. Makupalan perässä ryömitään kyllä mallikkaasti, mutta ei muuten.
 Toisina päivinä opitut asiat sujuvat kuin vettä vain, toisina sitten taas ei, Nappi tuijottaa herkeämättä makupalaa ja ei ota kuuleviin korviinsa yksinkertaisintakaan komentoa. Toisinaan taas esitetään kaikki opittu yhteen pötköön, ennen kuin ehtii edes käskyä antaa :) Osansa koiran pässinpäisyyteen antaa tietysti lasten osallistuminen koulutukseen :) Toisaalta Nappi tuntuu olevan hyvin lyhytjännitteinen, joten pitkään se ei jaksa osallistua kovin innokkaasti varsinkin jos käskyjä alkaa satelemaan puolelta jos toiseltakin.
Paikallaan oloakin on harjoiteltu sisätiloissa, jossa se sujuukin suht hyvin, ulkona 'anna mun kaikki kestää ja vähän enemmänkin' Nappi haahuilee suuntaan jos toiseenkin, ei siis onnistu paikallaan olo ei ;)
Luoksetulon kanssa metsässä ei ole ongelmaa, mutta tässä pihassa Nappia ei uskalla päästää vapaaksi, meillä menne tuosta talon ohi tie, jossa ajetaan kyllä suhteellisen kovaa, vaikka 50 rajoitus siinä onkin ja eipä se kovaa vauhtia tarvitse kun koira autolle toiseksi jää.
Onneksi talomme kohdalta lähtee upea metsäautotie, jossa napin voi päästää turvallisesti auki :)

Tänään aamulla huomasin, että pitää alkaa käyttämään Napilla huomioliiviä myös päivällä vasinkin talvella, valkoinen koira katoaa melkoisen hyvin metsään, kun on lunta :)

Lapset ja terrieri ynnä muut otukset

Terrierit mielletään ärhäköiksi koiriksi, mutta ovat kaikkea muuta, ne ovat leikkisiä ja leppoisia koiria. Tottahan toki metsästystilanteessa luonteen ärhäkkyys tulee esiin, toiset yksilöt ovat myös toisia koiria kohtaan varautuneita ja saattavat jopa tapella, mutta yleensä terrieri ei ole se tappelun aloittaja, mutta aivan varmasti se ei ole se joka sen tappelun ensimmäisenä lopettaa.
Meillä on nyt siis kolmas terrieri 'kierroksessa' ja tuollainen ärhäkkä tappelija niistä oli Fanni. Lapsia kohtaan se oli kuitenkin aina hyvin kiltti, aina valmis leikkimään ja lenkille.
 Amanda oli kyllä todella ihana lapsille, mieheni sisaren poika pelkäsi koiria lapsena, koska oli saanut huonon kokemuksen eräästä koirasta. Amanda kuitenkin muutti pojan suhtautumisen koiriin täysin. Amanda ei koskaan hyppinyt päin lapsia, lenkillä se saattoi kiskoa taluttimessa jos aikuinen sitä talutti, mutta lapsen kanssa se kulki aina talutin löysällä ja katseli taakseen, missä se lapsi kulkee. Lasten leikeissä se jaksoi aina mukana, ja jos pienet kädet olivat liian rajuja se vain murahti ja lähti pois, yleensä jonnekin sängyn alle omaan rauhaansa.
Nappi vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Amanda. Jo nyt se on saanut erään pikkutytön unohtamaan koiria kohtaan tuntemansa pelon, jopa siinä määrin, että tuo tyttö uskaltautui jopa silittämään Topi-ajokoiraamme, joka varmasti tuollaisesta alle120cm kokoisesta pienestä tytöstä on valtava, mutta hyvin kilttin sekin.
Automme ympärillä on lauma pieniä ja vähän isompiakin koululaisia, kun haen lapsia koulusta, kaikki haluavat rapsuttaa Nappia ja Nappi nauttii saamastaan  huomiosta täysin rinnoin :) Välillä oikein naurattaa, jos en ole ottanut Nappia mukaan ja lapset ovat kovasti pettyneitä.
Topin, meidän ajokoiramme kanssa Nappi tulee juttuu jo ihan hyvin, haistelevat toisensa aamuin illoin ja muuten nukkuvat tahoillaan. Kissan kanssa ei ihan juttu vielä luista, Nappi on edelleen se liian innokas osapuoli ja kissan hermot eivät sitä kestä. Mutta toivoa on, eivät vielä ole toisiaan saaneet hengiltä ;) Olemme kyllä pyrkineet pitämään ne erossa toisistaan ja saavat vain valvotusti tehdä tuttavuutta. Edistystä sentään on tapahtunut, kissa jo lipaisi kielellään Napin korvaa ja Nappi oli hyvin hämmästynyt :)
Tänään Nappi oli minulla töissä mukana, siellä se nukkui lattialla ja taukoa pitäessäni se tuli kerjäämään rapsutuksia :)

Huomaatkos emäntä tässä olen, rapsutuksia kiitos :)

Syksy ja kurakelit...

... jee todella kivaa, no ei todellakaan. Aamulla kun herää on pimeää, koiran kusetukselle pitää vetää niskaansa kaikki mahdolliset heijastimet ja heijastinliivit niin itselle kuin koirallekin, mikään otsalamppu/taskulamppu ei pysty läpäisemään tätä läpitunkevaa pimeyttä, jonka lisäksi pitää vielä sataa vettäkin joka ilmansuunnasta ja vaakatasossa. Niin ja illalla ihan sama juttu. Koira katsoo minua kuin pehmustetusta kopista karannutta, ettei voi olla totta, tuonne sateeseenko taas pitää mennä. Kummallista sinänsä, koska Nappi pitää uimisesta, se tuli näin syksyllä todistettua, kun herra päätti ottaa sammakon kanssa uintikisat läheisellä lammella. Molskis vain kun se pulahti uimaan, ei epäröinnin hetkeäkään. Mutta vesisade, ei voisi vähempää koiruutta kiinnostaa ulkoilu.
Lisäksi joutuu kehittelemään uutta aamupissalenkkiä, tuolla naapurin suulin alla kun majailee se supiyhdyskunta ja mäyräperhe samoin, sattui eräänä iltana mäyrä autonvaloihin siinä suulin kohdalla. Eihän siinä ehdi mitenkään asioitaan tekemään, kun haisee mäyrät ja supit sulassa sovussa tai sekasotkussa.
Toiseen suuntaan jos lähtee tulee vastaan kissan hajuja, ja taas hetkenmatkan kuluttua luultavasti supinpesä, kun asioitten tekemisestä ei tule siinäkään kohtaa mitään, kun koira muistuttaa ulkomuodoltaan maamyyrää.

Nappi on pian ollut meillä kuukauden, tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina. Onhan tähän kuukauteen mahtunut kaikkea ei niin kivaa koiranomistajuuttakin, kuten merkatut ovenpielet ja muutamat läjät lattialla, sekä mielenosoituskusaisut. Kyllä, sanokoot koiranmielen tuntijat mitä lystäävät kettari osoittaa mieltään. Nappi sai kerran takalistolleen kun maistoi miltä meidän kissa maistuu, kissa jotenkin häkeltyi eikä edes tajunnut käpälällä huitaista, no minun piti se sitten hoitaa kissan puolesta. Eipä aikaakaan niin Nappi nosti jalkaansa, lorotti lattialle ja katsoi suoraan minuun, kuitenkin ulkoilusta oli aikaa vain puolisentuntia ja silloin oli aivan varmasti tehty kaikki asiat. Toinen kerta ei voinut enää olla sattumaa. Meidän juniori heitti sellaisen voltin tuohon keittiön lattialle, että minulta jäi yksi jos toinenkin sydämenlyönti väliin. Pää siinä tietyst otti ensituntumaa lattiaan ja kuhmua tuuppasi otsaan, joten lohduttelua, sylittelyä ja puhaltelua, Nappi tietysti pyrki myös lohduttamaan, mutta hätistin sen pois, eipä aikaakaan kun Nappi nosti jalkaansa ja taas suoraan minuun katsoen lorotti keittiön lattialle. Ja koirat muka eivät osaa osoittaa mieltään, my arse, sanon minä. Tuo ainakin osaa.
Kummastelin alkuun, että mitä ihmettä Napin kanssa on touhuttu vanhassa kodissa, kun se ei leiki, kettari on todella leikkisä koira, mutta Nappi ei perustanut palloista eikä kepeistä, joita meidän vanhat kettarit jaksoivat noutaa 24/7. Takinhupun turkisreunus sai sentään jotain eloa Nappiin, villalanka vyyhti kiinnosti myös, mutta vähän turhan vaarallinen kapistus leikkiin. Röhköpossu sai sitten eloa Nappiin, röhköpossun elo päättyi Napin käsittelyssä noin 20 minuutissa, ei röhki enää ei.
Solmuköysi kiinnostaa myös joskus, siitä todisteena näin lopuksi köydenvetokuvaa mallia terrieri.

Kyllä Napista vielä kunnon terrieri kasvaa, kun meillä asuu :)

Mikä kettuterrierissä vetoaa

Olen usein miettinyt miksi juuri kettuterrieri on SE mun koira. Eilen illalla se sitten oikein jysähti. Se on tuo kettuterrierin kissamaisuus. Olen aina pitänyt kissoista, niiden leikkisyys vetoaa, vaikka kissa olisi 18-vuotias, se jaksaa edelleen kiinnostua lankakerästä ja leikkiä sen kanssa.
Illalla vedin matonkudetta pitkin lattiaa ja Nappi alkoi vaania sitä samaan tapaan kuin kissa, kun kude katosi näkyvistä hyökkäsi Nappi perään ja taputteli kudetta käpälillään kuin kissa, nyppi sitä hampaillaan kuin kissa...
Kettari on siis kuin kissa ja koira samassa paketissa, mutta sen viehätystä lisää se, että se ei ole etäinen kuten kissa, se ei pidä välimatkaa kuten kissa ja varsinkaan kun se on saanut tarpeekseen leikistä (hyvin epätodennäköistä, että kettari saisi leikistän tarpeekseen) se ei iske kynsiä ja hampaita käteesi kiinni, vaan käpertyy viereesi nukkumaan. Kettari on aina valmis hellittäväksi toisin kuin kissa, joka tulee luoksesi jos haluaa.

Ilmeisesti Nappi on kotiutunut

Ainakin siitä päätellen, että ei kulje enää perässäni joka paikkaan, saattaa nukkua pitkät tovit tuolla omalla pedillään ja käy vain joskus tarkistamassa olenko paikalla, tai mitä teen.
Tänään aamulla kahdeksan aikoihin vein Napin ulos ilman talutinta, ajattelin, että tehdään nopsasti asiat ja sitten takaisin sisälle, olihan ulkona kova tuuli ja sadettakin vihmoi ihan kiitettävästi. Nappi seisoi portailla ja katsoi minua kuin vähäjärkistä houkutellessani sitä pihaan, 'oletko nyt ihan himmeä, en tasan tule kastelemaan itseäni', lähti se kuitenkin perääni, kun katosin näkyvistä kulman taa.
 Illalla kun kävin sen kanssa myöhään ulkona, se nosti ensimmäistä kertaa käskyllä 'pissalle', jalkaa ja lorottikin aikansa.
 Nyt aamulla uusi testi ja 'JEE' homma toimii, Nappi on sisäistänyt käskyn 'pissalle'. Helpottaa jonkun verran aamuja, kun ei tarvitse vetää kilometrien lenkkiä, jotta koira tekee asiansa :) Mutta takaisin aamuun, kutsuin Nappia luokseni ja sanoin 'sisälle', Nappi lähti juoksemaan kohti portaita , mutta suhauttikin ohi ja jatkoi matkaansa naapurin puolelle ja siitä tielle ja katosi näkyvistä, minä huutelin sitä ja viheltelin ei, ei kuulu, ei näy koiraa.

 Ehdein jo hieman säikähtää, koska tyhmä minä en ollut laittanut Napille edes pantaa kaulaan. Kävin hakemassa taluttimen ja pannan sisältä ja lähdin huutelemaan uudelleen, ei vieläkään missään, kävin tarkistamassa toisen naapurimme suulin, ei sielläkään, vaikka sinne Nappi mielellään menee, koska suulin lattian alla majailee supeja, tai on ainakin majaillut. Viime kesänä siellä oli mäyrän pesä ja meidänkin puolelle uskaltautui yksi poikasista tutkimaan juhannuksen viettoamme.

Ei ollut sielläkään koiraa, palasin siis pihaan takaisin ja samassa näin tiellä vilahtavan jotain valkoista, huusin 'tänne' ja sieltä kuusiaidan raosta puikahti katuvainen Nappi. Se kyllä tiesi vaikken sanallaakaan torunut, että oli ollut luvattomilla teillä, häntä koipien välissä heiluen, korvat luimussa ja kyyryssä kulkien se tuli jalkoihini ja yritti 'kiivetä' ylös jalkaani pitkin. Eihän tuollaiselle 'anteeksi' pyynnölle voi olla taipumatta, mutta vasta hetken kuluttua. Sisälle tulimme jo täydessä yhteisymmärryksessä.
Eihän tuossa karkailussa muuten mitään ongelmaa ole, kuin se että Nappi ei kavahda autoja, se yrittää aina lähemmäs autoa kun taluttimessakin sitä kuljettaa.
Katsokaan nyt kuinka suloinen pikku karkulainen käpertyi sänkyyn, aamuruoan jälkeen :)

Eihän tuollaiselle voi olla kauaa vihainen <3

Kodinvaihtajan kuulumisia

Nappi on nyt ollut meillä puolitoista viikkoa, kulkee perässä eikä laske silmistään. Aloin miettimään johtuuko se kodinvaihdosta, pelkääkö se, että nyt tämäkin omistaja jättää. Meillä Amanda oli 7kk ikäinen ja varmasti jo kiintynyt kasvattajaan, kun se meille haettiin. Samalla tavalla se kulki perässä joka paikkaan, eroahdistusta sillä ei kuitenkaan esiintynyt, vaan nukkui rauhallisesti päivät, kun olin töissä. Nappi kuulemma jää 'itkemään' perääni, kun mene ulos. Toivottavasti kyse on vain terrierin normaalista käyttäytymisestä, eikä koiraparan pelosta jätetyksi tulemista.
Nappi oli ollut vanhalla omistajalla usein vapaana kotipihassa ja metsälenkeillä, itse en vielä ollut uskaltanut Nappia laskea vapaaksi tuossa pihassa, ennekuin eilen, epäilin joutuvani tekemään uuden keikan Etelä-Pohjanmaalle. Eihän se mihinkään lähtenyt, aina kun katosin näkyvistä se pinkoi perässäni niin lujaa kuin vain terrieri voi juosta. Metsässä en vielä vapaana oloa ole testannut.

Metsässä on paljon uusia hajuja, eilenkin nappi juoksi metsässä edelläni kuono kohti taivasta kokoajan nuuskien :) Sitten kuului heinikosta jotain rapinaa, kaikki rasahdukset pitää tutkia, kaikki kolot nuuskia :) Pitkässä heinikossa edetään kuin kenguru, hyppien :)
Kyllä on ihanaa omistaa jälleen terrieri <3
Täällä sataa lunta, ensimmäistä kertaa tänä syksynä, maa on jo valkoinen ja puiden oksillekin on tullut valkoinen harso, hyvää talven alkua kaikille :)

Miksi sileäkarvainen kettuterrieri

Lapset joskus kysyivät, miksi silloin aikoinaan valitsimme koiraksi sileäkarvaisen kettuterrierin? Muistan kun aloimme koiraa harkitsemaan, oli selvää että jokin metsästyskoirarotu sen on oltava, mies käy metsällä peura- ja jänismetsällä lähinnä, joskus sorsastamassa. En jotenkin nähnyt meitä tiibetinspanielin omistajina :)

Silloin ei ajokoira tullut kyseeseen, asuimme kerrostalossa keskellä Hervantaa, joten jokin pienempi rotu. Huutelin koirakirjasta isännälle koirarotuja, karkeakarvainen mäyräkoira, 'sillä on niin lyhyet jalat' kuului isännän vastaus,  karkeakarvainen kettuterrieri, kauhea trimmaaminen tuumasin itse, käänsin sivua... 'hei mikäs tää on, on kyllä vekkulin näköinen koira' sileäkarvainen kettuterrieri, ikinä kuullutkaan tollasesta. Luin siitä koirakirjasta rodusta kaiken ja seuraavasta samoin ja seuraavasta. 'Tämä se on' sanoin isännälle, 'ai mikä' kuului jostain sohvan uumenista, 'no tällanen sileäkarvainen kettuterrieri, kato nyt miten kaunis koira se on, ei mikään kovin iso, mutta ei kauhean pienikään, ei tarvii trimmata, paitsi jos sattuu näyttelyt kiinnostamaan ja koiralla on pidempi karva. Sä voisit sen kanssa mennä kettuja pyytämään.' Isäntä katseli aikansa kirjaa ja totes,'vois muuten olla aika jees otus' :)

Kuinkas ollakaan keltaisessa pörssissä oli seuraavana viikonloppuna ilmoitus "7kk ikäinen sk.kettuterrieri narttu etsii omaa kotia." Minähän pöräytin Transitin sinä viikonloppuna Lemun-kuntaan, tarkoituksena vain katsastaa tuo pentu, ja siellä minua juoksi vastaan Amanda. Amandan kasvattaja sanoi Amandan jääneen siihen olemaan vähän vahingossa, sillä kun oli napatyrä ja jotenkin silloin ostajat sitä karsastivat. Menimme sisälle ja kahvipöydässä istuessamme Amanda käpertyi minun jalkojeni päälle nukkumaan ja samalla sydämeen. Niin siinä siis kävi, koira valitsi minut eikä toisin päin. Kas kummaa, tulin vain katsomaan koiraa, mutta lähdin kotiin koiran kanssa :)

Amanda 'Manta' 11kk

 Saimme kuulla joka puolelta, miten terrieri hajottaa kaiken, haukkua räksyttää kaikille, repii ohikulkijoiden housunlahkeet ja mitä vielä kaikkea yksi pieni koira voisikaan saada aikaan... Amanda torpedoi kaikki nuo puheet, mitään se ei rikkonut, haukkui vasta vuoden vanhana ensimmäisen kerran, pelästyi sitä ääntä itsekin, kenekään vaatteita ei tarvinnut paikkailla.

Amanda kulki meillä joka paikassa mukana, autossa se oli ennen kuin itse sinne ehti astumaan. Se ymmärsi puhetta, kun sanoimme 'jaahas kyllä kai...' hyppi Amanda jo oven takana valmiina lähtemään kotiin. Pissalle se meni käskystä, vaikkei sillä välttämättä hätää olisi ollutkaan. Jos kysyi 'kuka tuli' se juoksi kuuntelemaan oven taakse pää kallellaan.

Pallon ja keppien nouto oli Mantan lempipuuhaa

 Kun ensimmäinen lapsemme syntyi Amandan ollessa 5-vuotias, jännitti jonkin verran kun kotiuduimme sairaalasta. Amanda tuli tutkimaan tulokasta sängylle imettäessäni vauvaa, nuuskaisi, lipaisi ja asettui makaamaan minun jalkoihini. Siihen se asettui joka kerta, kun vauvaa imetin. Itkuhälytintä emme olisi tarvinneet ollenkaan, Amanda makasi vaunujen vieressä ulkona ja tiesin ennen kuin itkuhälyttimestä kuului pihaustakaa vauvan herännen, kun Amanda nousi seisomaan vaunujen vieressä ja katsoi vaunuja ja vuoroin keittiön ikkunaa. Muutenkin Amanda vahti lapsia, enemmän kuin metsästysrotuiselta koiralta odottaisi.

Amanda sai kahdet pennut naapurin sekarotuisen terrierin kanssa, ensimmäisistä pennuista jätimme itselle Fannin. Isäntä sanoi 'jos pennuista yksi on sellainen mustapäinen, se jätetään itselle', toiseksi viimeinen oli sellainen. Fanni ei luonteeltaan muistuttanut emoaa yhtään, se oli itsepäinen, se räksytti ja kävi kyllä sillepäälle sattuessaan housunpunttiin kiinni.

Fanni 4viikkoa

Fanni myös tappeli erittäin mielellään ja Amandan ollessa 9 vuotias Fanni tappeli emonsa kanssa verissä päin, kumpikaan ei alistunut, jolloin appeni sanoi ottavansa Amandan heille. Joten meille jäi Fanni ja Amanda lähti anoppilaan. Amanda ikävöi kovasti, kerran se kuuli puhelimessa minun ääneni ja alkoi ulvomaan. Amanda tuli apen kanssa käymään meillä usein ja tottui anoppilassa asumiseen.

Muutaman ajan kuluttua aloimme kummastelemaan Amandan törmäilyjä huonekaluihin ja pimeän pelkoa ja appi kuljetti sen eläinlääkärissä, diagnoosi Amandan toinen silmä oli sokea ja toinenkin jo pahasti sokeutumassa, sekä diabetes :( Amanda reagoi tuskin ollenkaan diabetekseen annettuun lääkitykseen ja uuteen ruokavalioon, sen kunto heikkeni nopeasti. Teimme raskaan päätöksen ja Amanda nukutettiin viimeiseen uneen 11,5 vuoden ikäisenä.


Fanni, vaikkei ollutkaan emonsa kaltainen pehmeäluontoinen jatkoi meillä kuitenkin terrierikantaa :) Fannissa oli karkeakarvaista kettuterrieriä ja saksan metsäsätysterrieriä, ehkä sieltä juonsi sen itsepäisyys. Ulkomuodoltaan Fanni oli kuin ilmetty sileäkarvainen kettuterrieri, hieman ehkä isokokoisempi, säkäkorkeudeltaan se oli 45cm, kun Nappi on vain 40cm ja on kuitenkin uros.

Kuvassa Fanni 9 vuotiaana, harmaantuneena jo kuonostaan. Fannin päästäminen maukkaampien puruluiden taivaaseen oli edessä kohta kuvan oton jälkeen. Oi voi, tippa tulee silmäkulmaan, *niisk*
Kolme vuotta elimme vain ajokoirataloudessa, mutta kun sileäkarvaisen kettuterrierin kerran päästää sydämeensä, ei sitä sieltä saa pois. Kokoajan mieteimme kettuterrierin ottamista ja nythän meillä se on :)
Onhan Suomen ajokoira ihana rotu, toinen lempikoiraroduistani, mutta terrieri on vain luonteeltaan niin vekkuli :)

Uusi viikko alkamassa

Nappi on solahtanut meidän perheen elämään kuin hansikas käteen. Ainoa mutta on tuo kissan kanssa elo, toivottavasti se siitä lähtisi sujumaan. Miten muilla, onko ollut vaikea kissan tottua liian innokkaaseen koiraan? Tänään aamulla kissa sivalsi Nappia päin kuonoa oikein kunnolla, sähisi ja murisi, en ole meidän kissaa nähnyt sellaisena ennen, pistää miettimään mahtavatko ikinä tottua toisiinsa :/
Topi ajokoira päätti järjestää hieman ylimääräistä touhua eiliselle päivälle. En vieläkään käsitä miten sen oli onnistunut luikerrella salaa ulos ja karkureissulle. Karkureissun tuomisina kuten tavallista, paskaläjässä kieritettyä ajokoiraa 'yöks'... Eikä antanut itseään mitenkään helpolla kiinni, koko päivän se juoksenteli tuossa, illalla vasta kahdeksan jälkeen sain sen makkaralla houkuteltua kiinni, luojan tähden sitä hajua 'puuh'
Koira talutushihnaan ja letkusta vettä niskaan, shampoota perään ja harjausta, sitten koira saunaan ja uusiksi sama lämpimällä vedellä, onneksi oli sauna lämmitettynä. Niin ja tuo pesu ei todellakaan ole se maailman helpoin tehtävä, Topi inhoaa vettä ja kastumista, sisälläkin se laittaa aina jarrut päälle, kun pesuhuonetta kohti ollaan menossa. Tuoksahtaa se koira vieläkin, mutta vain tosi lähietäisyydeltä, toivottavasti loput hajut tuulettuvat tuolla juoksulangassa päivän aikana.
Eilisen savotan jälkeen onkin niin ihana nuuskutella Napin turkkia, en tiedä tuoksuuko mikään muu koira niin hyvältä <3
Vanhin lapsi kävi eilen pitkän lenkin Napin kanssa, 8km ilmoitti sport tracker, oli Nappi vähän väsynyt :) lapsi ei niinkään, on sellainen duracelpupu :)

Eka viikko kulunut

Tänään on kulunut viikko siitä, kun heräsin sunnuntaiaamuna ja aloin valmistelemaan lähtöä Etelä-Pohjanmaalle Nappia noutamaan. Viikko on kulunut nopeasti ja Nappi sopeutunut perheemme elämään mallikkaasti, niin ja me Napin elämään :)
 Nappi on ottanut minut siksi läheiseksi ihmiseksi, seuraa herkeämättä mitä teen ja minne menen. Vanhat omistajat ovat pitäneet Nappia pihassaan vapaana, mutta en vielä ole uskaltanut päästää Nappia irti, odotetaan nyt edes siihen asti, että omistajatodistus saapuu postissa. Nappi tottelee kyllä todella hyvin luokse-kutsua ja viisimetrisessä taluttimessa palaa aina luokse kun kutsuu.
Nappi ei anakaan alkuun osannut istua pyydettäessä tai osasi, mutta väärin päin, eli selkä minuun päin. Asia korjaantui parin herkkupalan ja napakan käskyn kera, nyt Nappi istuu ja antaa tassua miltei ensimmäisestä tavusta, maahan menokin onnistuu. Nyt harjoittelulistalle tuleekin paikalla käsky, se mielestäni kaikkein tärkein ja toinen jätä tai irti, kumpaa nyt haluan sitten käyttää, luultavasti irti.

Mitäpäs kommelluksia meillä täällä viikon aikana sitten on sattunut?!
Meillä tehdään remonttia taloon ja meillä on tässä palkattuna remonttimies, joka aloittaa kolistelun kahdeksalta aamulla ja lopettaa neljältä. Topi joka on hyvin epäluuloinen vieraita kohtaan, varsinkin miehiä, totutteli aikansa meidän remppamieheemme ja ovat nyt ylimmät ystävykset. Jännitinkin maanatai aamua, miten kävisi kun Nappi kohtaisi remppamiehen, no rähinää siitä seurasi. Mutta paras oli vasta edessä, remppamiehemme todo-listalla on nyt ollut talomme viimeinen koskematon lattia, siitä revittiin kaikki pois rossipohjia myöden. Remppamies on käytännöllisyys syistä kulkenut tuonne huoneeseen ikkunasta, niin hän teki sitten tiistainakin ja Nappi murisi täällä keittiössä, tuon huoneen suljetun oven takana, kun sieltä alkoi kuulumaan kolinaa. Avasin hetken kuluttua oven ja näytin Napille kolinan syyn... siitäkös rähinä syntyi, Nappi haukkui, murisi ja irvisteli, remppamiehen piti laittaa hanska käteen, että uskalsi antaa kätensä haisteltavaksi. Hetken haistelun jälkeen Nappi rauhoittui, mutta riemu repesi hetken kuluttua uudelleen, kun remppa mies tulikin huoneen ovesta keittiöön ja laittoi laservaakansa tuohon lattialle ja mittaili tulevan lattian korkeuksia. Nappi oli ilmiselvästi sitä mieltä, että jos tullaan taloon, tullaan ulko-ovesta ja sinne huoneeseen mennän sitten ovesta eikä ikkunasta :)
Kävin keskiviikkona kaupassa ja kannoin kasseja autoon, kun yhtäkkiä muisti erään asian, joka oli unohtunut ostaa. Laitoin kassit autoon ja kiiruhdin takaisin kauppaan, kaupassa kassalla se ajatus sitten iski, 'Nappi on autossa, kauppakassissa jauhelihapaketti päälimmäisenä, hyvästi se jauheliha' Kun pääsin kaupanovesta ulos katsoin autolle ja siellä Nappi istui kuskin penkillä ja tuijotti herkeämättä kaupan ovea ja uskomatonta kyllä jauhelihapaketti oli koskemattomana kassissa edelleen :)
Perjantaina laitoimme remppamiehen kanssa puhallusvillat tuon remontoitavan huoneen lattiaan ja remppamies oli tuolla huoneessa puhaltamassa ja minä käytin konetta. Nappi seurasi toimiani makuuhuoneen ikkunasta koko puolisentoista tuntia, minkä tuo puhallus kesti. Kun tulin sisälle sain vastaanoton 'missä olet ollut, kyllä mun on ollut sua niin kova ikävä' Napin häntä heilui siihen malliin, että epäilin sen lähtevän irti :)

Meillä sujuu siis vallan hienosti, Nappi ei vieläkään ikävöi vanhaan kotiinsa, mikä on minusta hyvä juttu, vanhan omistajan mielestä varmaan ikävää kun Nappi niin helposti unohti, mutta toisaalta hyvä koska silloin vanha omistaja voi olla varma, että Napilla on kaikki hyvin :)

Miten meni ensimmäinen ilta ja yö....

... sekä seuraava päivä? Nappi käyttäytyi autossa todella mallikkaasti, istui ja makasi takapenkillä lasten välissä ja nautti rapsutuksista. Olin kyllä varautunut koiran pahoinvointiin, mukana oli vanha jo risa pussilakana jonka olisin levittänyt penkille, siivoukseen vettä ja rättiä, mutta Nappi oli tottunut autoilija. Välillä tarjottiin juomista, mutta sitä Nappi ei huolinut.

Kun pääsimme kotikylälle poikkesin hakemaan kaupasta meille ruokatarpeita ja napille koiranmakkaraa, siinä parkkipaikalla törmäsin tuttuun luolakoiraharrastajaan ja hän kovasti autoon katseltuaan kehui kuinka hyvännäköinen koira Nappi on, kutsui luolille harjoittelemaan... katsotaan nyt, voisihan se olla kivaakin :)
Aiemmin emme kettisten kanssa harrastaneet luolia, emmekä käyneet näyttelyissä, ne olivat ihan kotikoiria.

Kotona Nappi pääsi tekemään tuttavuutta isännän ja ajokoiran kanssa, olimme jotenkin hiljaa päättäneet, että kissa saisi jäädä tutstumisessa viimeiseksi. Isäntää Nappi hieman katsoi pitkään, kun isännän koirien hellittely on hieman möreämmällä äänellä puhumista rapsuttelujen lomassa ja ilmeisesti Nappi ei ihan siihen ollut tottunut, mutta nyt kaikki ovat jo kavereita keskenään. Ajokoira katseli Nappia sen näköisenä, että 'mikä sittiäinen tuo nyt on?' Mutta kovasti haistelivat toisiaan ja illalla, kun Topi tuotiin sisälle alkoikin paini, rähistiin puolin ja toisin, molemmat kun ovat uroksia 'homoilivat' myös. Parin tunnin nahistelun jälkeen Topilta paloi 'käämi' ja se rähähti Napille oikein kunnolla. Nappi poistu paikalta, merkattuaan ensin topin makuupaikalle :/ , onneksi Topi ei sentään provosoitunut myös merkkaamaan.
Nukkumaan Nappi rauhoittui minun viereeni, meidän sänkyymme ja nukkuikin hyvin aamulla kuuteen asti, jolloin isäntä lähti töihin. Minä lähdin Nappia pissattamaan ja hyvinhän tuo asiansa tekikin. Kun pääsimme sisälle piti ottaa heti paini Topin kanssa ja taas tuli Napille takkiin ja siitä kimpaantuneena se päätti taas merkata, tällä kertaa olin valmistautunut ja ärjäisin niin että varmasti heräsi koko kulmakunta, Nappi häpesi tekoaan ja tuli matelemaan jalkoihini. Nappi merkkasi vielä kerran päivällä, mutta ärähdin silloinkin ja siihen jäivät merkkailut.

No entäpä miten sujui kissan kanssa kohtaaminen, no ei ehkä niin kovin hyvin, kissa on kyllä edelleen hengissä olkaa huoletta, kissahan ei koiraa meillä pelkää, painii Topin kanssa ja pesee sen korvat :) , mutta Nappi olisi niin kovin innokas tekemään tuttavuutta ja kissa pitää sitä jokseenkin tungettelevana. Ovat ne nenät vastatusten olleet pariin otteeseen, Nappi nuollut kissaa ja kissa käpälällä taputellut Nappia kuonolle. Pikkuhiljaa pitää tämä kissaprojekti ottaa, onneksi kissamme on enemmän sellaista yksin viihtyvää sorttia, joten kiipeää vauhdilla tuonne yläkertaan ja olemme vieneet sen ruoka-astiatkin sinne. Toivottavasti jossain vaiheessa tottuvat toisiinsa.

Lapset riitelevät Napin talutusvuoroista ;) Topia ei meillä lapsista taluta kuin vanhin, kun on jo voimakkaampi ja saa edes suurinpiirtein pidettyä sen aisoissa, jos sattuu saamaan mielenkiintoisen hajun, muuten Topi kulkee taluttimessa harvinaisen kauniisti, ei vedä eikä kisko suuntaan jos toiseen.
 Nappi ei kummallista kyllä ole kaivannut tai ikävöinyt vanhaan kotiinsa. ainakaan mitenkään näkyvästi. Syö hyvin ja touhuaa lasten ja minun kanssani tässä pitkin päivää. Minua se vahtii herkeämättä, kulkee perässäni joka paikkaan, jopa vessaan :) Juuri kun lapset ovat alkaneet minulle vessa rauhan, sain siis uuden vartijan ;)

Miten kaikki sai alkunsa

Nappi on kolmevuotias sileäkarvainen kettuterrieri ja saapui meille viime viikonloppuna kodinvaihtajana. Napilla oli rakastavat omistajat ja hyvä koti, mutta omistajilla ei ollut Napille riittävästi aikaa. Niinpä he päätyivät tekemään ratkaisun, joka oli Napille se oikea, eli päättivät myydä Napin. Me taas olimme jo pitkään miettineet kettarin hankkimista, meillä on aiemmin ollut kaksi kettaria, mutta nyt jo neljä vuotta ollaan eletty ajokoirataloudessa, niin ja kissa :)

Ajokoirakin saapui meille hieman outoja teitä pitkin, minä olin viimeisellä kuukaudella raskaana odottaessani kuopustamme, kun puhelin soi ja miehen metsästyskaveri soitti ja kyseli 'joko meillä on ajokoira hommattuna, olisi rankkurilla todella kilttiluontoinen vajaan vuoden ikäinen ajokoira, jota ei ole kukaan kaivannut ja se saisi seuraavana päivänä lopetuspiikin'. Mies tietysti innostui, minä en niinkään, meillä oli silloin vielä yksi kettari ja kaksi alle kouluikäistä lasta ja kolmas juuri syntymässä, 'juu ei minä sanoin, ei meille ei nyt juuri tule ajokoiraa' , mutta kuinkas ollakaan illalla meille tuli Topi-luppakorva ja asettui taloksi. Siitä on aikaa jo seitsemän vuotta. Kissa saapui kolme vuotta sitten vuoden vanhana.

 Aloimme miettiä muutama kuukausi sitten, että kyllä voisi pienen koiran hankkia, ajokoira on lasten talutettavaksi 'hieman' iso ja Topi vielä sieltä isommasta päästä. Rotu oli päivänselvä, sileäkarvainen kettuterrieri, eikä mikään muu. Sitten alkoi etsintä, pentua tietysti katselimme, mutta sattumalta perjantaina katsoin ihan vain muuten Tori.fi sivustolta koiria ja siellä oli Nappi kodinvaihtaja, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Laitoin viestiä Napin omistajalle ja sitten alkoi jännitys ja odotus. Varovasti vihjaisin lapsille, että olin kysellyt kettuterrieriä, mutta tämä on sitten aikuinen. Illalla sitten Napin kasvattaja vastasi viestiini ja olin aivan täpinöissäni, me saisimme Napin, meillä olisi paras uusi koti Napille.

Mieheni oli työmatkalla ja saapui kotiin vasta lauantaiaamuna, jolloin kysyin 'miten olisi kolmevuotias uroskettuterrieri?' Mies ei vastannut mitään vähäänaikaan ja sitten kysyi, 'mitäs luulet, että kissa siihen sanoo?' 'Tottuihan kissa Topiinkin, mutta kettari on tietysti asia erikseen' Napin kodissa oli kissa joten päätimme ottaa riskin. 
Sunnuntaina puolenpäivän aikaan, suuntasin auton nokan lasten kanssa kohti Etelä-Pohjanmaata ja Nappia. Hieman ennen kolmea olimme perillä ja voi mikä suloinen pitkäkuonolainen meitä ovella olikaan vastassa :) Se oli rakkautta molemminpuolin, Nappi rakastui lapsiin suoralta kädeltä eikä saanut rapsutteluista ja hellittelyistä ollenkaan tarpeekseen ja lapset taas Nappiin, minähän olen menettänyt sydämeni kettarille jo vuonna -96 kun meille se eka kettari saapui, olen siis toivoton tapaus ;) Teimme omistajanvaihdospaperit Napista ja rahakin vaihtoi omistajaa, mutta meille tuli se parempi vaihturi, eli Nappi. Lähdimme kohta ajamaan takaisin kotiin, sillä kello oli jo paljon ja ei oikein hirvenmetsästys aikaan kiinnosta iltahämärissä ajella 200 km hirvivaara-alueella maailman arvokkain lasti autossa mukana, lapset ja koiruus :)

 Napin tarina jatkuu...