Olen usein miettinyt miksi juuri kettuterrieri on SE mun koira. Eilen illalla se sitten oikein jysähti. Se on tuo kettuterrierin kissamaisuus. Olen aina pitänyt kissoista, niiden leikkisyys vetoaa, vaikka kissa olisi 18-vuotias, se jaksaa edelleen kiinnostua lankakerästä ja leikkiä sen kanssa.
Illalla vedin matonkudetta pitkin lattiaa ja Nappi alkoi vaania sitä samaan tapaan kuin kissa, kun kude katosi näkyvistä hyökkäsi Nappi perään ja taputteli kudetta käpälillään kuin kissa, nyppi sitä hampaillaan kuin kissa...
Kettari on siis kuin kissa ja koira samassa paketissa, mutta sen viehätystä lisää se, että se ei ole etäinen kuten kissa, se ei pidä välimatkaa kuten kissa ja varsinkaan kun se on saanut tarpeekseen leikistä (hyvin epätodennäköistä, että kettari saisi leikistän tarpeekseen) se ei iske kynsiä ja hampaita käteesi kiinni, vaan käpertyy viereesi nukkumaan. Kettari on aina valmis hellittäväksi toisin kuin kissa, joka tulee luoksesi jos haluaa.
Tervetuloa seuraamaan sileäkarvaisen kettuterrierin elämää. Kirjoittelen tähän blogiin meidän kolmevuotiaan kettuterrierimme kuulumisia. Idea kirjoittaa Napin elämästä syntyi, kun kaverini facebookissa kirjoitti, että monen koiranomistajan elämää varmasti helpottaisi tieto siitä, että lemmikki josta joutuu luopumaan, jatkaa elämäänsä onnellisena uudessa perheessä.Olet tervetullut lukemaan ja kommentoimaan, etten täällä ihan yksikseni kirjoittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti